Eistla fra Niemenpelto

Eistlasta pieni esittely:

Eistla liikkuu ravissa ja töltissä irtiollessaan. Passia emme muista nähneemme, joten se todennäköisesti on emänsä lailla nelikäyntinen. Isä on 5 käyntinen, mutta ei kovin vahvalla passilla. Passi voi islanninhevosilla löytyä myös ratsutusvaiheessa. Molemmat vanhemmat on reilusti yli 140cm ja Eistla on itsekin kookas eli siitä voi odottaa ihan hyvänkokoista aikuisena. Eistla on malliltaan moderni, pitkäjalkainen. Molemmat vanhemmat on palkittu näyttelyissä hyvällä II-palkinnolla.

Eistla on ollut kokoajan terve. Se on säännöllisesti madotettu, rokotettu ja kaviot vuoltu. Se on asunut kokoajan isossa laumassa ja osaa asua niin pihatossa kuin myös yksin karsinassa. Koulutustilanteissa Eistla on ollut yksin. Tämän vuoksi se toimii hyvin ilman muita hevosia ja kouluttaminen on helpompaa, kun hevoselle kelpaa kaveriksi ihminenkin.

Syystalvella 2023 aloitimme opettamaan ohjasajolle ja tätä joulunaikaan kirjoittaessani Eistla toimii ohjasajossa niin, että sille voisi jo laittaa kärryt perään.Eistlan hinta on ennen ajolle opetusta.Eistla on ollut helppo opetettava, se toimii ilman muita hevosia ja on ollut oppivainen. Luonteeltaan Eistla on vahva, määrätietoinen ja rohkea. Eistla sopiikin luonteensa puolesta nuoriin hevosiin jo tottuneille, sillä se voi kyseenalaistaa ensin pyydettävät asiat. Eistla on hyvä käsitellä,mutta usein se ensin vähän kokeilee onko pakko, mutta lopulta tyytyy siihen,että ihminen määrää ja sitten toimiikin hyvin. Näistä "kovapäisistä" varsoista tulee usein hyviä,pelkäämättömiä käyttöhevosia. Eistlan emä Tinna fra Nevala on tykätty tuntiratsu, mutta melko määrätietoinen tapaus.

Eistla fra Niemenpelto pikkuvarsana emänsä kanssa.